PERILLE LÖYTÄVÄ ON TÄMÄ TIE

Syksy tuli eikä meitä enää oo. Ei ole ollut hetkeen. Viisikymmentäkuusi neliötä on kuun lopussa vain mun ja eläinten valtaamina, ja se tuntuu hassulta. Haikeelta, mut samalla hassulta - uudelta.

Vastahan me onnesta soikeina kannettiin muuttokamoja sisälle asuntoon ja nyt hädintuskin puhutaan toisillemme. Ihmiset ja elämät yhdistettynä toisiinsa on välillä vähän haasteellinen juttu.

Olin kaksi viikkoa pääkaupunkiseudulla. Kävin sienimetsässä, uimassa, tutustumassa uusiin ihmisiin, vetämässä kännit, laulamassa karaokea, nukkumassa äidin vieressä (vielä tämänkin ikäisenä), lemmikkimessuilla, kirpputoreilla ja vaikka missä muualla. Tajusin että elämä on seikkailu, ja siitä mä aion nyt pitää kiinni; teen asioita joista tykkään, tavoilla josta tykkään. En jaksa ottaa turhia paineita tai hukata aikaa murehtimiseen vaan keskittyä nyt vain asioihin jotka on tässä ja nyt.
Oma elämä.

Ilta hämärtyy, pitäisi pakata. Reissu-Iida heittää taas huomenna rinkan niskaansa ja lähtee koulun pariin Hyvinkäälle. Jännittää vähän miten eläimet pärjää ystävän hellässä huomassa, mutta veikkaisin että kaikki selviää kyllä elossa.

Kaikki on hyvin.